Kerepesi temető – eli jälleen yksi hautausmaa


Tervetuloa takaisin Hilpeään maailmanloppuun – kenties tämä kolmas yritys sanoo toden! Allekirjoittanut majailee tällä hetkellä Budapestissa, kuten toista blogiani lukeneet hyvin tietäväkin. Koska kaupunki on varsinainen huvipuisto ja ulkoilmamuseo jokaiselle fin de siècle -fanille, voisi suuren osan tuon puolen postauksista siirtää tänne. Syksyn ajan siis nämä kaksi blogia taitavat lomittua aika paljon, mutta ensi vuonna vaihtuu taas maisema.

Hilpeän maailmanlopun vähistä postauksista suuri osa sijoittuu hautausmaille, ja sellaisella alkaa tämä uusi yrityskin. Tällä kertaa kyseessä on Unkarin kansallinen hautausmaa, Kerepesi temető, jossa vaeltelin viime sunnuntaina tovin jos toisenkin. Syksyn värejä alkaa olla ilmassa ja illat ovat viileitä, mutta aurinko lämmittää vielä mukavasti. Hautausmaa oli – jos niin sopii sanoa – virkistävä päiväkävelyn kohde aihepiiristään huolimatta. Vaikka se on suurten teiden ympäröimä, vallitsee muurien sisällä ihmeellinen rauha, juuri sellainen, kuin vanhoille hautausmaille on ominaista.


 

Hautausmaa on perustettu vuonna 1847, ja se sijaitsee Józsefvárosin kaupunginosassa, itäisen rautatieaseman lähellä. Alue on valtava, ja vaikka siellä on paljon tyhjää, on se mielestäni hyvin verrattavissa Pére Lachaiseen tai Wienin päähautausmaahan. Alueelle on haudattu etenkin suuri joukko unkarilaisia kansallissankareita, vaikuttajia ja taiteilijoita (hautakivistä päätellen myös aivan valtava määrä tohtoreita...). Näin turistin näkökulmasta se on kuitenkin ennen kaikkea valtava puistoalue, josta löytyy niin hyvin hoidettuja, siistejä hautoja kuin metsittyneitä ja unohtuneitakin. Hautausmaan toisessa päässä on laaja alue, joka on saanut kasvaa melko vapaasti. Pensaiden, puiden ja murattiköynnösten alla nököttää hautakivi ja -patsas jos toinenkin; joskus vain aivan viereen menemällä pystyy edes erottamaan, että kasvien alla on jotakin. Kävelylläni minua tuli myös vastaan kettu, mutta se oli minua vikkelämpi ja kuva jäi ottamatta.


 
Hautausmaa on periaatteessa kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, mutta reitti sinne ei ole kaikkein viehättävin. Julkisilla paikalle pääse kätevimmin metrolinjalla 2 (keskustasta Örs vezér teren suuntaan). Lähin pysäkki on Kéleti palyaudvar eli Itäinen rautatieasema, josta hautausmaalle on parinsadan metrin kävelymatka.

Täällä odotellaan...

Lisätietoja englanniksi mm. Wikipediasta ja A View on Cities -sivustolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti